
Miksi kuvissa olo on joillekin epämiellyttävää?

Näetkö kuvassa että kannan lihavan lapsen identiteettiä?
Miksi kuvissa olo on toisille todella vaikeaa? Olen tätä pohtinut usein ja miettinyt kuinka niitä epämiellyttäväksi koettuja tunteita voisin kuvauksen yhteydessä lieventää? Toki omalla persoonalla saa luotua tunnelmaa ja joskus jopa kuvattavan unohtamaan kuvausinhonsa sekä kuvakulmilla korostettua halutuksi koettuja piirteitä ja häivyttää epämiellyttäväksi koettuja piirteitä. Se miten näemme ja koemme oman kehomme ja ulkonäkömme on monisyinen asia, johon vaikuttavat kehon kokemukset, omat tunteemme, oma sisäinen puhe jne.
Havahduin asiaan kun pohdin omaa kehosuhdettani ja palasin asian tiimoilta lapsuuteeni. Koin lapsuudessani jatkuvasti olevani vääränlainen; olin kömpelö telinevoimistelussa, keskiverto hiihtäjä josta ei tullutkaan seuraavaa Kirvesniemeä ja kehoni koko oli sellainen ettei se mahtunut kapeisiin vaatteisiin tai sellaisiin asuihin mihin ehkä äitini olisi toivonut. Näinpä ajatuksissani rakentelin mielikuvan kehosta joka on suuri ja epäsopiva, riittämätön ulkoa päin tuleviin haasteisiin.
Kuvatessa olen tunnistanut monen tyylisiä kehosuhteita. Jotkut ovat hyvinkin sinut ja suhtautuvat erittäin positiivisesti omaan ulkonäköönsä, toiset ovat neutraaleja ja hyväksyvät omat piirteensä ja kokonsa ja sitten on ryhmä joille kuvissa oleminen tuntuu pahalta, joitain ominaisuuksia halutaan peitellä ja itsen näkeminen kuvassa on vaikeaa.
Olen itse joutunut työstämään kovastikin näkemääni, sillä kuvaajan ammatissa ja varsinkin kouluaikoina oma kuva -tehtäviä oli yllättävän paljon, avain kuvakammoon on siinä kuinka kuvaa katsoo. Virheiden ja arvostelun sijaan keskittyykin positiiviseen. Voi muistella tunnetta joka tilanteessa oli mikäli se oli positiivinen, kehua omia hiuksia tai silmiä. Mikäli negatiiviset kommentit alkavat vyöryä mieleen, ei anna niille valtaa vaan keskittyy hyvään, näin toistojen myötä itseään alkaa hahmottaa positiivisemmassa valossa.
Jos nyt pystyisin, sanoisin tuota hevosta pitelevälle nuorelle normaali vartaloiselle nuorelle minälle että olet täydellinen juuri tuollaisena kuin olet, pidä kehoasi ystävänä äläkä rääkkää sitä jollain paino tai ulkonäkö tavotteilla!

