Usein kysytään, kannattaako minusta ottaa kuvia, kun en kuitenkaan osaa olla kuvissa edustava, väärin!
Kaikki ovat kuvauksellisia ja kuvauksen arvoisia!
Joten tule ja anna meidän tehdä sinusta tähti kameran edessä.
Tässä hieman yleisiä ohjeita kuvaukseen valmistautumisesta.
Mielellään haluamme keskustella kanssasi kasvotusten jos mahdollista ennen kuvausta. Käydä läpi sinun toivomuksia kuvauksen tyylistä, värimaailmasta, teemasta yms. Näin saamme suunniteltua ja toteutettua jo etukäteen studiota kuvausta varten.
Vaatteiden kannattaa olla mielellään neutraalin väriset, ei kovin kirjavat, ne harvoin toimivat kuvissa. Vaatteiden on myös hyvä olla sopivia ja mukavat päällä.
Hatut, päähineet, hius koristeet yms. ovat kivoja yksityiskohtia.
Studiolta löytyy jonkin verran rekvisiittaa, vaatteita yms. ja nämä ovat käytettävissä. Omaa rekvisiittaa saa tuoda myös mukana.
Lasten kanssa, pohjustakaa lapsia kuvauksiin etukäteen. Myös lapset voivat tulla mukaan suunnitteluun ja tapaamaan kuvaajaa ennen kuvausta, näin jännitys purkautuu nopeammin ja lapset rentoutuvat kuvaukseen nopeammin.
Lapset kannattaa tuoda kuvauksiin hiukset puhtaana ja naama pestynä. Jos lapsen iho on kovin kuiva kannattaa sitä rasvata parina iltana ennen kuvauksia.
Kuvaus ajankohtaa ei kannata varata lapsen rokotus viikolle.
Varsinkin jos mukana on pieniä lapsia, varaa mukaan jotain evästä esim. banaania ja jotain juotavaa, saadaan pidettyä mieli virkeänä malleilta.
Jos hiuksia on tarve värjätä, tee se hyvissä ajoin ennen kuvausta. Väri jättää otsaan rannun, ja se näkyy kuvissa erittäin hyvin. Kesällä hiusten leikkaus kannattaa myös tehdä hyvissä ajoin rusketuksen vuoksi, sama koskee myös partaa.
Hiukset kannattaa pestä ennen kuvausta.
Meikin tarkoituksena on tasata ihon sävyjä ja poistaa kiiltoa kasvoilta. Hyvällä meikin pohjustuksella (meikkivoide, poskipuna ja puuteri), on tarkoitus saada aikaan mattapintainen iho, josta taitava kuvaaja saa valoilla parhaat puolet esiin.
Vältä helmiäispitoisia meikkejä esim. highlighter, glitter ja muut helmiäismeikit, ne heijastavat valoa takaisin ja saavat valokuvissa ihon näyttämään kiiltävältä ja hikiseltä.
Jos puku on avonainen, muista meikata myös kaula ja dekoltee alue.
Varaa mukaan puuteria yms. meikin korjailuun.
Käytössänne on kuvauksen ajan pukuhuone ja tiloistamme löytyy myös wc.
Tule kuvaukseen levänneenä ja rennolla mielellä, me ohjaamme sinut läpi kuvauksen.