Valokuvaus lemmikin kanssa studiossa tai milijöössä tarjoaa mahdollisuuden ikuistaa ainutlaatuisesti lemmikkisi ilmeet, temput, uteliaat katseet tai lempeät hetket perheen kanssa.
Kuinka valmistautua lemmikki kuvaukseen?
Lemmikin tulisi sietää vieraita ihmisiä ja outoja paikkoja. Sen tulisi palkkautua joko herkuilla tai lelulla sekä olla vieraan ihmisen kosketeltavissa. Näin lemmikki ei stressaannu kuvauksissa ja saamme ikuistettua lemmikin persoonan.
Lemmikin kanssa voi etukäteen sovitusti tulla tutustumassa tiloihin ja meihin, näin vähennämme lemmikin paineistumista itse kuvaus päivänä.
Ulkoiluta koira hyvin ennen kuvausta.
Varsinkin jos koira tai kissa omaa turkkia, kannattaa se harjata hyvin, mielellään myös pestä ennen kuvauksia. Trimmattavat rodut, trimmata ennen kuvauksia, rodulle tyypilliseen muotoon.
Pesu ja trimmaus kannattaa ajoittaa niin että turkki on kuvaus hetkellä parhaimmillaan.
Yleensä lemmikki kannattaa tuoda kuvauksiin hieman nälkäisenä, näin varsinkin ruualla palkautuvaan saadaan parempi kontakti. Varsinkin nirson lemmikin kohdalla on hyvä ottaa mukaan mahdollisimman hyvät ja tuoksuvat makupalat, mielellään useampi vaihtoehto.
Omia lempi leluja kannattaa ottaa myös matkaan palkinnoksi.
Varsinkin studiossa kuvattaessa pyrimme pitämään lemmikin mahdollisuuksien mukaan vapaana, tällöin koiran olisi hyvä osata joitain perus käskyjä joilla se pysyy hetken paikoillaan.
Pannat, valjaat ja taluttimet näkyvät kuvissa, joten jos niitä käytetään valitse sellaiset jonka haluat näkyvän.
Kuvaus hetken lomassa pidämme taukoja, esim. ulkoilun, juomisen ja muuten vaan rauhoittumisen merkeissä. Varaa siis riittävästi aikaa kuvaukseen.
Pyrimme pitämään kuvaus hetken lemmikille mahdollisimman rauhallisena. Pyyntönä onkin ettei kuvaus hetkeen tule muita kuin lemmikin ohjaaja.
Jos kuvaamme koko perheen aloitamme mielellään ensin lapsista ja sen jälkeen liitämme mukaan lemmikin ja vanhemmat. Pienet lapset eivät yleensä jaksa kauan, tästä johtuen aloitamme aina lapsista.
Tärkein neuvo kuitenkin on, lemmikin ohjaajan pitäisi pysytellä rauhallisena ja rentona, näin lemmikki rentoutuu ja saamme ikuistettua sinun ja lemmikkisi yhteiset hetket.
Vastaamme mielellämme sinua askarruttaviin kysymyksiin.