
Ennen / Jälkeen
Luulitko ettei sinusta saa hyvää kuvaa? Väärin luulit!



"Sallan kanssa työskentely oli mutkatonta ja helppoa. Kuvaajana Salla opasti jos oli tarvetta, kehui kun näytti hyvältä juuri sopivissa määrin. Ohjaus oli selkeää. Sain katsoa kuvia aina välissä joka helpotti mallina työskentelyäni, miten parantaa ja miltä näyttää milloinkin. Kuvat puhuvat puolestaan, lahjakas ja intohimoinen työlleen omistautuva kuvaaja. Voin vain suositella! Studiotilat tilavat ja sijainti selkeä, aivan keskustassa."



"Moni voi varmasti samaistua yhteen asiaan - kamerapelkoon. Itselläni tämä johti siihen että eipä taida kuvia löytyä joissa itse on mukana kivoistakaan tapahtumista, mikä on harmi! Tämän vuoksi toivon, että jokainen pääsee Sallan kuvattavaksi. Salla saa luotua kuvattavalle hyvän olon, kuuntelee ja osaa käsitellä asiakkaan jännitystä. Sallalla on myös rohkeutta ja pilkettä silmäkulmassa toteuttaa juuri asiakkaan näköiset kuvat omalla rouhealla mutta ajattoman tyylikkäällä tavallaan."


"Sallan kuvattavana on luontevaa olla, jännittäminen unohtuu hetkessä. Valon ja varjojen hyödyntäminen on suorastaan taiturimaista."

"Salla on huippu! Muotokuvista tuli todella upeita, parempia kuin osasin odottaa. Useammalla kuvaajalla aiemmin käyneenä Sallan kuviin olen ehdottomasti tyytyväisin! 😊"

”Sallan kuvattavana oli helppo olla. Nämä kuvat rekvisiittoinen toteutettiin Sallan vision mukaan hänen studiossaan. Kuvauksissa oli mukava fiilis, ja Salla osasi huomioida lopputuloksen kannalta tärkeät yksityiskohdat. Hienot kuvat tuli!”

"Sallan kanssa oli luontevaa ja helppoa olla kuvattavana. Yhteistyö sujui hyvin ja minun toiveitani kuunneltiin ja kuultiin ja Salla toteutti ne ammattimaisin ottein"

"Toteutimme Sirpan pitkäaikaisen haaveen muotokuvista rakkaan maiseman ja harrastuksen parissa. Ukko Kolin maisema avautuu hienossa aamuvalossa, joten kuvausreissu alkoi 04.45, kiireettömän kuvauksen jälkeen nautimme hetken maisemista kera aamukahvin"

"Hauska ja erilainen valokuvauskokemus! Ammattitaidollaan Salla teki kuvattavana olemisesta rentoa ja kuvien lopputulokset olivat upeita!" - Jose Martin

"Etsin valokuvaajaa, joka pystyisi toteuttamaan ammattimaisia kuvia ja tämä kuvaaja ylitti kaikki odotukseni. Hän oli äärimmäisen osaava, rento ja selvästi ammattilainen jokaisella osa-alueella -alusta loppuun. Kuvien laatu oli erinomainen, ja prosessi oli sujuva sekä mukava. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka arvostavat taitavaa ja luotettavaa valokuvaajaa. Täysi kymppi" - Katja Mäkeläinen-Oinonen